this girl is on fire

Vapaapalokuntaa pidetään harrastuksena ja joillekkin se ehkä onkin sitä.
Minulle sana "vapaapalokunta" tai tuttavallisemmin "VPK" tarkoittaa elämäntapaa.

Itse olen siis ollut palokuntatoiminnassa mukana kolmisen vuotta. Kuulostaa vähältä, mutta sitä se ei tosiaan ole. Olen ollut kahden eri palokunnan nuoriso-osastossa opettelemassa ja harjaannuttamassa tieto-taitojani miehistössä toimimista varten. Joulukuun alussa minun on määrä siirtyä Vaaralan VPK:n miehistöosastoon, "työnimikkeenäni" nuoriso-osaston apukouluttaja.


Vapaaehtoisen palokunnan ja vakinaisen pelastuslaitoksen eroja on joskus maallikon silmin hankala hahmottaa:

"Jos lähdetään "saapumisesta", niin punainen sireeneillä ja sinivilkuilla varustettu ajoneuvohan on paloauto. Tämä täysin riippumatta siitä, onko sen haltijana vapaaehtoispalokunta, jolloin sitä kutsutaan sammutusautoksi, vai ajetaanko samaa ajokkia vakinaisten palomiesten toimesta. Tällöin sitä kutsutaan pelastusautoksi. Samalla tavalla kaikki autossa saapuvat henkilöt ovat palomiehiä, jotka kuuluvat palokuntaan. Hätää kärsivälle on aivan yhdentekevää, ovatko nämä palomiehet käytännössä pelastuslaitoksella kuukausipalkalla toimivia pelastajia vai saman pelastuslaitoksen sopimuspalokunnassa toimivia palokuntalaisia. Ei maallikko näe näissä palomiehissä mitään eroa, eivätkä erilaiset operatiiviset tunnukset kirjain- ja numeroyhdistelmineen välttämättä kerro edes asiaan perehtyneille kovinkaan paljon." -Palokuntalainen | 15.11.2013

VPK eli vapaaehtoinen palokunta on yleishyödyllinen aatteellinen yhdistys, jolla on operatiivista toimintaansa varten hälyytysosasto. Vapaaehtoispuolella palomiehenä oleminen ei ole päätoimi, suurimmalle osalle ei makseta minkäänlaista korvausta suoritetusta työstä. Hyvä mieli, hyvä toveruus, kunnianosoitukset jne. rahallista arvoa omaamattomat palkitsemiset riittävät kiitokseksi.
    Kaikille vapaaehtoispalokunnille yhteistä on se, että osallistuminen operatiiviseen hälyytystoimintaan perustuu henkilökohtaiseen vapaaseen tahtoon.

Palokuntamaailmassa yleistäminen on hyvinkin yleistä. Se, että yksi ihminen esimerkiksi oman palokuntansa pipo päässä tunaroi alkoholin vaikutuksen alaisena, luo ulkopuoliselle kuvan siitä, että kaikki VPK- toiminnassa mukana olevat ovat alkoholin suurkuluttajia.


Vapaaehtoispalokuntalaiset ovat mukana monenlaisessa toiminnassa, kuten paloturvallisuudesta kertominen kouluissa, toritapahtumissa paloauton esittely...

Lisää tietoa aiheesta saat kysymällä!
Kommentoi ihmeessä, jos haluat aiheesta postausta. Kerro myös mikä aiheessa mahdollisesti kiinnostaa, se helpottaa kirjoittamista huomattavasti. Palokunta aiheena on kuitenki erittäin laaja käsite :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti