lauantai 31. elokuuta 2013

School started..

Moikka kaikki mielikuvituslukijani!
Ensimmäiseksi suuri anteeksipyyntö siitä, etten ole yli kahteen viikkoon kirjoitellut yhtään mitään!
On ollut kauhea kiire koulussa, kavereiden kanssa yms. joten en ole saanut aikaiseksi minkäänlaista postausta.

Voisin ensimmäiseksi kertoa vaikka kuulumisiani, hyvää kuuluu, tosin olen aivan poikki - kiitos koulun.
Luulin, että peruskoulussa olleet kahdeksan tunnin koulupäivät olisivat olleet raskaita.
Olin väärässä, ne eivät tunnu miltään tähän verrattuna.
Pisin koulupäiväni on muistaakseni kuuden tunnin pituinen, sisältäen tauot ja tunnin ruokatauon, toisen asteen opiskelu on silti rankkaa.
Pitää omaksua niin paljon asioita lyhyessä ajassa, huolehtia siitä, että kaikki tehvävät on tehty ajoissa.. Huoh.
   Onhan siinä silti hyviäkin puolia; kiinnostavia aiheita, uusia ihmisiä, olen opskelija enkä peruskoululainen, paljon enemmän vapauksia (jotka kuitenkin tuovat mukanaan helvetisti vastuuta) jne.
   Näiden parin ensimmäisen viikon aikana olen ehtinyt tutustua suhteellisen hyvin uusiin luokkalaisiini. Onneksi paras kaverini Anna pääsi samalle luokalle. Tauot vietämme yleensä koulumme tupakkapaikalla yhdessä muiden luokkalaistemme kanssa.

Vapaapalokunnassakin on tapahtunut muutoksia. Olemme päässeet kouluttamaan nuorempia nuoria, mikä on ollut erittäin hauskaa. Pikkuhiljaa paikka miehistössä virallisena apukouluttajana on lähempänä kuin koskaan, jei!

Tämän kahden viikon aikana olen pääsääntöisesti ollut päivät koulussa, iltapäivät kotona ja illat kavereiden kanssa tai treeneissä. Rankkaa on, mutta kyllä se tästä.

Toivoisin, että laittasitte kommentteja aiheista, joista haluaisitte minun tekevän postauksia.
Olisi helpompi kirjoitella, jos tietäisin mikä ihmisiä kiinnostaa.
Tietysti myös kritiikkiä saa laittaa, risut ja ruusut ovat aina tervetulleita!



    Äiti kävi Kyproksella, jätti mut tänne..


    Sain vihdoin siivottua vaatekaapin..



Näihin kuviin ja tunnelmiin,
- Michaela




maanantai 12. elokuuta 2013

let the rain wash away all the pain of yesterday

En oo ny pariin päivään kauheemmin kirjotellu mitään,
kun en oo ehtinyt eikä oo oikeen mitään sellasta tärkeetä tapahtunukkaan.
Teen nyt tälläsen "täysin turhan" välipostauksen, vähän kerron kuulumisia yms.

Elikkäs, perjantaina olin pitkästä aikaa mun todella hyvällä kaverilla Suvilla yötä,
ja lauantaiaamuna herättiin seittemän aikaan että ehdittiin yhdeksäks Linnanmäelle.
Saatiin mun parhaalta kaverilta vapaaliput sinne, kun sen äiti on töissä OP-pankissa,
ja OP oli järjestäny ns. "virkistyspäivän" työntekijöilleen.
Siellä me sitten sekoiltiin yhdesksästä yhteen asti, käytiin lähes jokainen laite läpi Kotkotista Kirnuun.

Muut päivät oon lähinnä vaan ollu kavereitten kanssa ulkona.
Tänään (ton huonon ilman takia) ajateltiin pitää mun parhaan kaverin kanssa leffapäivä,
katottaan ainaki; I am legend ja Isku mogadishuun.

Kohtapuolin rupean valmistautumaan uloslähtöä varten..
Yritän tehdä jonkun "kivemman" postauksen tässä lähiaikoina.
Onko teillä mitään ideoita/toiveita postauksen suhteen?
Laittakaa ihmeessä kommenttia, vastaan kaikkiin!

Seuraavaan postaukseen
-Michaela

maanantai 5. elokuuta 2013

Don't you worry child

Sanoin viime postauksessa, että rupean kuvailemaan tulevaa postausta varten. Postauksen aiheena olen minä, tosin noin 15-10v. sitten.

Let's get started.. 
Synnyin Helsingin kätilöopistolla 24.11.1997, kolmepäivää etuajassa ja hätäsektiolla.
Painoin tuolloin säälittävät 2084g ja pituutta oli 48cm.
Vietin kolme ensimmäistä päivää keskoskaapissa kaikki mahdolliset letkut ympärilläni.
Sairaalasta pääsin pois äidin kanssa viikon vanhana.


Nimeni (Michaela Maria Carina) sain 25.1.1998.
Isäni ehdotti nimekseni vain Michaela Carinaa,
äiti taas Michaela Maria Carinaa,
Janinaa tai Janikaa ja nähtävästi sai tahtonsa läpi. 

    Kuutiopää..

    Kukkuu!

    @&%#$!!

Vauvakirjaa samalla läpikäydessäni voin lunttaamalla kertoa seuraavat asiat:
- pidin päätä koholla vatsallani ollessa 2kk iässä
- hartiat nousivat mukana 3,5kk 
- pää ja hartiat nousivat selälläni ollessa 5kk 
- kyljelleni käännyin ensimmäisen kerran 4kk
- kainaloista tuettaessa "kävelin" ja istuin nojaten johonkin 6kk iässä
- istuin ilman tukea 8kk
- nousin istumaan tukea ottaen ja seisoin tuen varassa 8,5kk
- nousin itse seisomaan ja kävelin tuen varassa 9kk 
- kävelin ilman tukea 1v. 

Ensimmäisiä lelujani olivat lähes kolme kertaa 1v. minäni kokoinen
Tony- tiikeri, Nalle-Puh, barbit, legot, laulu- ja satukasetit jne. 

Mökillä Haukivuorella taisin käydä ensimmäistä kertaa 2-vuotiaana.
Tammiossa kävin ensimmäisen kerran 1998 kesällä, eli olin huomattavan pieni.

    Tammiossa talvella 1999 tai 2000

    Tammiossa kesällä 1999

    Haukivuoren mökillä kesällä 2000 (?)



Hyppään pari vuotta yli, niin päästään ensimmäiseen koulupäivääni. 
Kaikki koulutarvikkeet, reppu, penaali, kynät, kumit yms. oltiin käyty ostamassa hyvissä ajoin.
Sekä tietysti uudet vaatteet ekaa koulupäivää varten.
 Muistan että äiti tuli saattamaan minut kouluun,
vaikka omasta mielestäni olin (tietysti) jo tarpeeksi iso menemään yksin.
Koulussa leikittiin valaskala- leikkiä, jonka muistan vielläkin.
  Koulun jälkeen menin vieressä sijaitsevaan leikkipuistoon,
jossa tarjottiin välipalaa ja josta iskä tai äiti tulivat hakemaan töiden jälkeen. 

    Ensimmäistä kertaa leikkipuistossa koulun jälkeen

    Lähdössä kouluun

    5lk. päättätodistus

    6lk. päättötodistus



Pienenä haaveammattejani olivat lehmänmaidonlypsäjä, kerhotäti, talonrakentaja, tiskaaja, apteekintäti, kirurgi, tohtori, lastenhoitaja, opettaja ja lääkäri. 
Pienenä olin myös laulanut mitä mielenkiintoisimpia lauluja, kuten;
- minä olen sotilas, soootiiilas (marssin samalla ympäri silloista asuntoamme)
- A, pee, see musta tulee lehmä (2001).

Tuollainen olin siis pienempänä, iloinen ja reipas, ehkä vähän hassu nuori neiti.
Itse voin sanoa etten ole juurikaan tuosta muuttunut :D


Toivottavasti jotakuta edes pikkuisen kiinnosti. Laittakaa kommenttia tulemaan! :)

Seuraavaan postaukseen
-Michaela

sunnuntai 4. elokuuta 2013

We can get start it

Pitkästä aikaa postausta taas tulemaan.
Loppuloma taitaa aika lähelle mennä ulkona kavereiden kanssa ollessa ja hauskaa pitäessä. Näiden valopäiden kanssa ei oo koskaan tylsää. 

Eilen käytiin porukoiden kanssa pitkästä aikaa Hyvinkäällä sukulaisilla, moikkaamassa mun serkkuu ja sen perhettä. Oli tosi hauskaa ja lähdettiin kotiin vasta  yhdentoista aikaan illalla.

Tänään suunnitelmissa ulkona olemista ja ehkä vähän kuvailua tulevaa postausta varten. Jatkan näiden pässien viihdyttämistä, seuraava postaus tulee todennäköisesti viikon sisällä. 

Näihin kuviin ja tunnelmiin
-Michaela

    Pitbull ft. Shakira - Get it started

    No makeup- possu

    Taidetta 👌

    Last friday night..